TERVETULOA

Maalais näkökulmaa kaupunkilaisten sekaan. Poikkeaako elämämme niin radikaalisti kaupunkien sykkeestä?
Lapsiperheen elämää parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mitähän sitä tänään söis? Mitähän pukis päälleen?
Elämän suuria perus kysymyksiä - tosissaan pilke silmäkulmassa.
Ilonpisaroita, huolen häiviä, suuria saavutuksia, hienoisia riman alituksia ; arkea , sitä parasta itteään.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Leikataan lapsilisiä - tili tuli, tili meni

Lapsilisien leikkaus vie viisilapsiselta perheeltämme 600 euroa vuodessa.
Tällä viikolla pakolliset kevätvaate+käyttövaate ostokset kenkineen on vienyt sen lähes tuplaten.
Ja oikeestaan kolmasosa vasta hankittu.

Henkilökohtaisesti en ota ihan hirveää stressiä asiasta.
Se on vaan hyväksyttävä.
Kyllähän niitä leikkauskohteita olisi paljon parempiakin,
mutta niin kauan kun meillä on näinkin hyvä terveysturva Suomessa,
olen päättänyt olla valittamatta.

Lapsilisät on aina olleet perheessämme käyttörahaa,
vähän niinkun olis mun palkka.
Niillä on rahoitettu lasten harrastuksia, vaatteita ja muuta elämään kuuluvia menoja.
Jos olisi säästäväisempi luonne kun minä,
niin ajatuksena olisi kiva kun voisi laittaa lapsille pesämunaksi korkoa kasvamaan.
Miten teillä on käyttöön vai säästöön?

Meillä lapset saavat suhteellisen paljon materiaa,
mutta kyllä kaikkeen ihan ylimääräiseen vaaditaan jonkunasteinen yrittäminen.
On koitettu suhteellistaa rahankäyttöä ja yritetty opettaa miten sitä voi hankkia.
Hauska seurata kahdeksaa täysin erilaista luonnetta,
seitsemää (Aapoa ei vielä lasketa) erilaista sijoittajaa / tuhlaajaa.

Aina sanotaan, että ne ainoat lapset ovat tarkkoja omista tavaroistaan ja eivät osaa arvostaa rahaakaan kun ovat aina kaiken saaneet,
mutta voin kertoa, että se on osittain klisee.
Kyllä isossakin porukassa kasvaneet lapset saman osaavat.


Tänään käytiin samalla kiertämässä Karisma kun isoveikka kävi näöntarkastuksessa ja 
tässä ainoa kuva  kun uhma päiväinen ei itke tai raivoa...
(vihaa rattaissa oloa, mutta nyt kun piti muiden kanssa sovitella niin vöihin vaan; luetaankohan me itsestämme huomenna yleisönosasto juttua, sen verran karmaisevaa ajoittain oli...)
kahdeksas on opettanut paljon: 
ekan vuoden yövalvomisia, uhmaikää...
ja sitä miten ihanaa on kun on vielä tollanen pieni ihminen  ♥

Ps. Se isoveikka sai silmälasit; -1 ja -1,5.
Aina ennen ollut hyvä näöntarkastuksissa,
mutta nyt terveydenhoitaja oli huomannut ettei näe kunnolla,
eikä kyllä nähnytkään!
Silmälasi Asemalla oli sopivasti "osta kahdet maksa yhdet" kampanja tupla bonuksineen niin 410 eurolla sai kahdet lasit.
Parin viikon päästä näkee!

1 kommentti:

  1. Silloin kun olin lasten kanssa kotona lapsilisät menivät ihan peruselämiseen. Nyt kun olemme molemmat töissä, niin laitan osan lapsilisästä säästöön per poika. Ajatuksena on, että saisin vaikka autokoulurahat säästettyä sillä tavalla. Loput on minulla itselläni jemmassa. Jos mitään yllättävää ei tapahdu, niin jemmarahaa olemme käyttäneet lasten lellimiseen. Sillä on täydennetty kesäloma- tai matkabudjettia tai ostettu lapsille jotain yhteistä kivaa kuten trampoliini.

    VastaaPoista

Rakastan kommenttejasi - kiitos!