mutta eteenpäin mennään sittenkin.
Eilen raivon vallassa tutkiskelin vähän lakipykälöita ja negatiivisen mainonnan vaikutusta yrityksiin ja lähetin sähköpostia eräälle yritykselle,
jonka toimintaan olimme erittäin pettyneitä.
Kehoitin myös henkilöstöpalaverissa keskittymään asiakaspalveluun,
johon kuuluu esim. ilmoittaminen asiakkaalle,
jos suunnitelmat muuttuvat asiakkaasta riippumatta.
Ja BLING!!!
Tänään meihin on oltu yhteydessä, pariinkin otteeseen.
Meijän navetta kohoaa torstain ja perjantain aikana ja koska me ollaankin hyviä asiakkaita
niin saadaan jopa perhelomakin.
Kuka sanoikaan joskus, että maksavalla asiakkaalla on aina oikeus reklamoida?
Kiva, että homma etenee ja asiat saatiin hoitoon,
vaikkakin vaikeamman kautta.
Mutta kyllähän asia on niinkin, että kukaan ei pidä pienyrittäjän puolia jollei yrittäjä itse.
Lovestory osastolta pikku uutinen.
13 vuotta sitten meistä tuli Rva ja Hra J♥
Ja meijän Eemelistä Eemeli♥
Ja uskokaa tai älkää,
mutta me ollaan vieläkin yhtä rakastuneita kun sillon♥
Siinä se on♥
Ei halua kuviaan "mihkään", mutta todistusaineistoa,
että kyllä meillä sellanen on;)
No joojoo:D
VastaaPoistaSähän oot kun pienin veljes:D
PoistaHyvä, että alkoi edistystä tapahtumaan. ;) Joskus se vaatii hiukan tiukempaa asennetta...
VastaaPoistaJa onnea love storyn osapuolille! :)
Pakko vaatia oikeutta ettei ihan tallota:D
PoistaKiitos, onnea on ollutkin kun ton miekkosen tapasin♥
:) hyvä ku tuot asiat julki niinku asiakkaan kuuluuki...ja onnea eteenkinpäin lovestorylle <3
VastaaPoistaKiitos Suvi:)
Poista