TERVETULOA

Maalais näkökulmaa kaupunkilaisten sekaan. Poikkeaako elämämme niin radikaalisti kaupunkien sykkeestä?
Lapsiperheen elämää parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mitähän sitä tänään söis? Mitähän pukis päälleen?
Elämän suuria perus kysymyksiä - tosissaan pilke silmäkulmassa.
Ilonpisaroita, huolen häiviä, suuria saavutuksia, hienoisia riman alituksia ; arkea , sitä parasta itteään.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Aloitetaan kevyemmällä...

kuten halppis lastenvaatteilla.
Se Aapon parkattomuus ajoi mut lähes unettomuuden partaalle,
joten käytin Elloksen alekoodin mieleiseen tarpeeksi yksinkertaiseen versioon.
(Kopiotu kuva koska näin pimeällä en saanut oikeaa väriä.)
 
Ellos Kids Khakinvihreä Takki
 
Nooalle ja Niilollekkin löytyi Citymarketista kivat loskarit a`25e.


Vaikkakin nyt näyttää, että normi kumppareilla ja villasukilla pärjätään vielä pitkään.

Seuraava kevyempi minua mietityttävä asia onkin jälleen kerran pitkätukkainen peikkopoikani:)
Asia tuli taas mieleeni lukiessani Miiman bloggaus poikiensa hiuksista.


Mä alan kuitenkin olla valmis jonkinasteiseen saksien käyttöön.
Nimittäin tältä näyttää 1v11kk poika ruokkoattomissa hiuksissaan ulkoa tulemisen jälkeen.
Ja näkisittepä miltä näyttää voin syömisen jäljiltä...
ja aina vieraammat ihmiset taivastelevat lapsen pehkoa joka on jo alkanut häiritä näkökenttääkin!
En pysty laittamaan pinniä (minä ja mun periaatteet) ettei poika raukka ala luulla,
että pinnit ja muut hömpötykset kuuluvat mies sukupuolelle,
joten vaihtoehdoksi jää vain sakset:)

Toinen radikaali tekoni oli Molon Rainbow vaatteiden pois myyminen.
Tämän syksyn aikana varmaan kymmenen ihmistä kysyi,
että onko vaatteiden väritys perheemme kannanotto.
Mulle EI ikinä neljän vuoden aikana, jota meillä on noita vaatteita ollut tullut moinen edes mieleenikään, mutta mies kertoi jo pitkään miettineensä miten minun mielipiteilläni varustettu ihminen voi pukea lapsensa noihin asuihin;
ei vaan aiemmin tullut mieleen mulle vihjaista;)

Mulla on ihan kamalan jyrkät/oudot/kiviaikaiset mielipiteet monistakin asioista,
yritän itseäni opettaa hyväksymään joitakin asioita ja lapsille opettaa suvaitsevuutta,
mutta, vanha koira ei uusia temppuja opi,
jotkut asiat on vaan vastaan mun "ideologiaani".

VAROITUS tästä eteenpäin alkaa valitus!
 
Meillähän piti huomenna alkaa TAAS niiden elementtejen pystytys.
Perjantai-iltana miehen kanssa vähän ihmeteltiin kun kukan ei TAASkaan ota meihin mitään yhteyttä.
Tänään iltapäivällä mies soitti "pystytysvastaavalle"
joka kertoi, että elementtien tulo ja pystytys siirtyy TAAS!
Ihmeteltiin kun meille ei ole asiasta informoitu.
Saatiin kehotus soittaa "myyntimiehelle" joka sanoi,
että oli MEINANNUT soitella meille huomenna päivällä viivytyksestä...
siis päivällä??? Kun oli sovittu, että elementit+pystytsporukka tulee aamunkoitteessa!!!
Siis kyllä taas v....taa!
Jännä firma kun tähän mennessä mikään ei ole pitänyt paikkaansa,
kukaan ei ilmoita mistään mitään ja työntekijät vaan siirtävät vastuuta mokista toisilleen...
Nyt alkaa näyttää siltä, että rakentaminen siirtyy väistämättä keväälle
ja meillehän se tietää sitä, että sama kun revittäis euroja kannonnokalla!
Että näin...
 




 
Ei täällä silti ole laiskoteltu odotus aikana. 
Lantalan (10x15m) ja lietelantalan (13m pyöreä ja 3,5m syvä) elementit on pystytetty
ja lattian valuut on näillä näkymin keskiviikkona.

Kellojen siirtäminen vaikuttaa taas päivänkin lyhenemiseen,
valo loppuu täällä maalla asuessa ihan kokonaan!
 
Huomenna kuitenkin lapset pirteänä eskariin, kouluun, hammaslääkäriin ja arkeen kiinni!

6 kommenttia:

  1. Voi raivo niitten elementtien viivästymää! Ärh!!!! Aivan käsittämätöntä toimintaa!
    Mulle ei tule rainbowsta mitään kannanottoja mieleen, kivan värikäs kuosi!
    Mun pojilla on lyhyet hiukset. Meidän menolla pitkiä hiuksia pestäis 5x päivässä. :D aivan hurmaavat kutrit tosin teidän nuorella herralla. Nuo on jo sääli leikata, vaan taipuu ne varmaan nätisti lyhyempinäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vetää raivoa pintaan; sain onneks purettua itseäni kun soitin sille "myyntitykille":D
      Meilläkin on kaikilla pojilla ollut ton ikäsenäkin huomattavasti lyhyemmät kun Aapolla:D ja kyllä se ennemmin Aapolla lyhenee kun kasvaa;)

      Poista
  2. Eikös vanha kansa uskonut, että jos hiukset leikkaa ennen ikävuotta, niin leikkaa samalla älyn pois?! Malta siis kuukausi vielä ;)

    Vähänkö mua nauratti tuo sateenkaarivaatteiden poismyynnin syy :DDDD

    VastaaPoista
  3. Joo, sanoo, sen takia me niitä hiuksia koitetaan säästelläkkin:) Onko muilla ollut apua? En oo ihan varma:D

    Älä, muakin naurattaa, mutta minkäs sitä luonteelleen mahtaa:DDD Välillä aina itekkin mietin, että miten mä oon niin ahdasmielinen;/

    VastaaPoista
  4. tympäsee tuo hittaus elementeissä muaki:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tympäseekyllä ja taas helpottaa, mutta mihinkään en usko enää, ennenkun rekat ajaa raksalle:/

      Poista

Rakastan kommenttejasi - kiitos!