TERVETULOA

Maalais näkökulmaa kaupunkilaisten sekaan. Poikkeaako elämämme niin radikaalisti kaupunkien sykkeestä?
Lapsiperheen elämää parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mitähän sitä tänään söis? Mitähän pukis päälleen?
Elämän suuria perus kysymyksiä - tosissaan pilke silmäkulmassa.
Ilonpisaroita, huolen häiviä, suuria saavutuksia, hienoisia riman alituksia ; arkea , sitä parasta itteään.

perjantai 16. elokuuta 2013

Kurakelit tulee-oletko valmis?

Me ei ihmeempiä nyt syksyksi tarvittu,
mutta pientä täydennystä HYVILLÄ ALEILLA tuli hankittua.


Pari viikkoa sitten tuli pyörähdyttyä Riihimäen Kappiksessa ja sieltä otin triolle nämä "sotatakit".
Ei näitä oikein voinut kauppaankaan jättää, jos 16 eurolla saa vedenpitävän, heijastavan, silitettävän ja hengittävän "parkan".


Elloksen aleista Aapolle nämä lämminvuorisaappaat (15e) pikkupakkasille ja loskakeleille.
Niilolle ostin tälläiset viime vuonna - 
hyvät on olleet,
kevyet ja lämpimät.
Aluksi epäilytti irrallinen "huopavuori",
mutta muotoutui äkkiä paikallaan pysyväksi ja oli Niilon lempikengät alku-ja lopputalvesta.
Itse asiassa oli juhannuksen tienoilla vintistä hakenut ja koko kesän kinusi niitä jalkaansa...


Riemulista tilasin Aapolle ja Niilolle nämä "kosteankelin"kurapuvut (35e/kpl).
Notkeat, kevyet ja lempikuosi aina vaan.
Tätä kuosia on meillä ollutkin Nooan vauvaiästä asti,
joten Aapo raukka luultavasi pukeutuu tähän kuosiin vielä seuraavat kuusi vuotta...




Jesper Juniorista tuli eilen Aapolle kunnon kurakeleille babymallin haalari (29,95) jossa 10000 vesipilari teipatuilla saumoilla ja Niilolle fleecevuorinen sadetakki (14,95)ja puolikurahousut (5,75).


Ja nämä ihanat vedenpitävät Leafin tennarit ( 17,45) loppusyksyksi Nellyltä -70% ,
just oli Nooan ja Niilon kokosena.
Nää on kyllä ihan huiput,
menee pikkupakkasillakin!
"Ihan sikamageet" tykkää pojat.

Kyllä nettialet on pihin äitin suuri ilo
ja jokaisen paketin saapuminen vähän kun joulu♥
Huvinsa kullakin.
T. korvessa asuva kotona viihtyvä kotiäiti

ps. Päivän annos "lastensuusta jne..."
Niilolla alkoi srk:n kerho tänään.
Jäätiin leikkimään koulunpihaan parin muun äidin kanssa.
Niilo katteli meitä kaikkia tarkasti ja kertoi suureen ääneen havaitsemansa asian:
"Arvatkaa mistä tietää, että mun äiti on ainoa mummoäiti?"
"No, kun sillä on paljon pyöreämpi lantio kun teillä muilla"

4 kommenttia:

  1. heh heh, pyöreälantioinen mummoäiti :DDDDDDD
    Sukkelasanaiset lapset on niin mukavia totuudentorvia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin niin onnellinen kun se puhui vaan lantiosta, nää äitikaverit on oikeesti tosi LAIHOJA, puolimaratoonin juoksijoita;D

      t.Pihi kotimummoäiti joka viihtyy ruokapatojen ja kahvipullien vierellä:D

      Poista
  2. Hyviä löytöjä olet tehnyt. Meillä on takki-housut tuota samaa rainbow kuosia. Myös minun lempikuosi aina vaan... Nuo tennarit oli kivat...en oo ite huomannut tuollaisia ollenkaan...täytyy käydä tsekkamassa ne. Nuokmpparit huopavuorella taidan kans tilata pojillejos ovat olleet hyvät (ei enää Sorel saappaita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon outlethaukka:D Niilo ainakin saappaitansa rakastaa:)

      Poista

Rakastan kommenttejasi - kiitos!