TERVETULOA

Maalais näkökulmaa kaupunkilaisten sekaan. Poikkeaako elämämme niin radikaalisti kaupunkien sykkeestä?
Lapsiperheen elämää parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mitähän sitä tänään söis? Mitähän pukis päälleen?
Elämän suuria perus kysymyksiä - tosissaan pilke silmäkulmassa.
Ilonpisaroita, huolen häiviä, suuria saavutuksia, hienoisia riman alituksia ; arkea , sitä parasta itteään.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Mä en saa toivoa sitä talvea...

niin pakko tyytyä vesisateeseen.
Lomaviikko jo puolessa välissä,
kädet pysyneet tiukasti maalissa ja silmät ristissä.
Pienimmäinen päätti viime viikonlopun kuumeen  jälkitautina lopettaa yö nukkumisen.
Tulee viereen, heräilee mun kääntäessä kylkeä, häipyy sängystä ja on jo ennen viittä valmiina päivän koitoksiin. 

Tänään kerhoiltiin aamupäivällä trion kanssa;
meitä olikin lähes kolmekymmentä kun koululaisia oli useammalla mukana:)
Ihan kiva kun täällä syrjäkylillä on jotain yhteistoimintaa.

Tilasin Nooalle pari viikkoa Hulabalun maastohaalarin Minimintistä ja huomattiin, ettei
meillä ole hatttuja sitä varten niin ompelin miehen käyttämättömästä trikoopaidasta 
( se vihaa ruskeeta ) pari fleecevuorista pipoa.
Kuvat silitettiin siitä Pikku Piltin silitysarkista,
josta oon joskus aiemminkin hehkuttanut.


Elli ( opiskelee artesaani restauroijaksi) on lomaillut tässä kotona ja just toissapäivänä puhuttiin liitutaulumaalin tekemisestä,
niin tänään tulleessa Kotivinkissä olikin juttua ja ohje siitä.
Lautojen maalailun lomassa sekoteltiin saumauslaastista ja parista lateksin jämästä
oma sekoitus ja maalattiin Niilolle yöpöytä ja Niilon huoneen yksi seinä sillä.
Helppoa, halpaa ja hyvin peittävää ja levittyvää maalia!
Huomenna toiseen kertaan maalaus ja bloggaus aiheena piakkoin:)

Elli lähtee huomenna kohti Kouvolaa ja mulla jo ikävä,
voisko lapset velvoittaa asumaan äidin lähellä?
Vai mitä Tessakin?
Tylsää kun on välimatkaa niitten kanssa ketä eniten rakastaa♥

Ps. Lantalan elementit pystytetty tänään,
eikös olekkin mielenkiintoista?

2 kommenttia:

  1. Kyllä pitäis olla joku pakko asua äitiä lähellä;D meinaa olla jo yksinäistä täällä ;(

    VastaaPoista

Rakastan kommenttejasi - kiitos!