TERVETULOA

Maalais näkökulmaa kaupunkilaisten sekaan. Poikkeaako elämämme niin radikaalisti kaupunkien sykkeestä?
Lapsiperheen elämää parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mitähän sitä tänään söis? Mitähän pukis päälleen?
Elämän suuria perus kysymyksiä - tosissaan pilke silmäkulmassa.
Ilonpisaroita, huolen häiviä, suuria saavutuksia, hienoisia riman alituksia ; arkea , sitä parasta itteään.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vaikka välikautta







Kevät alkaa hiljalleen voittaa ja meilläkin (äiti) on herätty talviangstista.
Pääsiäinen vietettiin Tessan perheen kanssa
- mahataudissa.
Maanantaina perhe Tessan yhä sairastaessa meidän porukka piipahti katsastamassa Riihimäen pääsiäistapahtumat.
Vaikkakin eilen suurin osa tapahtumista oli jo ohi,
oli kuitenkin ihan kattava kirjo pääsiäishumua noitineen kaikkineen.

Milla viettää kevätlomaa Ylläksellä tuttavaperheen kanssa laskettelemassa ja me (minä ja Eppu)
ollaan vihreinä kateudesta.

Aapolainenkin oppi vihdoin ja viimein kävelemään tämän hiljaisuuden aikana. Virallinen "minäosaankävellä" päivämäärä on just 1vja 3kk päivänä 9.3.

Ommellut olen koko ajan- niitä peruspaitoja, pipoja ja housuja.
Posti kantaa tasaiseen tahtiin kankaita ja lastenvaatteita
-kaikki tarpeeseen-
tietenkin;)

Nooan kevät varustusta ajattelin esitellä, että jotain asiaakin saadaan.






 Ticketiltä ykkös suosikki näillä keleillä on Rubberrain fleecellä.
Ison pojan värinen perus sadetakki+housu öky kurakeleille.
Plainrainit on kanssa meillä must hankinnoissa; huiput kosteilla keleillä kuorivaatteina.
Uutena tuttavuutena Ticketiltä softshell ihan perusvärisenä.



 



 


Kuoritakkeina Molo, Everest, Ahlens, Hm ja Po.p


 Windfleecet on parhaita kuoritakkien alla;
po.p, Fix, po.p.



 Yläkuvan housut ostin Citymarketista kivan poikamaisen ulkonäön vuoksi.
Alakuvassa poikittain haalarimalliset Hm.ät joita meillä käytetty neljän vuoden ajan.
Ne kestää ja kestää ja kestää...
Nytkin Aapolla jo kahdella Ännällä olleet ja yhä kuin uudet ja yhä pesuista huolimatta vedenkestävät!
Tolla käyttökokemuksella ostin Nooalle noi kahdet Henkan "vedenkestävät" HUOM. ei haalarimalliset,
koska 6v melkein eskarit ei sellaisista tykkää...
ja farkkukuosi on Everestin( joidenka hintalaatua myöskin Hm:n lisäksi)jaksan aina kehua.

Kenkinä näillä keleillä on Tretonin lämminvuoriset saappaat ja Crocsin saappaat.
Kunhan lämpenee niin on lisää Crocseja, Adidaksia, halpistennareita ja...

Hanskoina käytetään talviset loppuun, kun lämpenee niin haetaan jotain lapasten lisäksi.
Vaikkakin meillä ainakin keväällä ostetut välikausihanskat on lähes poikkeuksetta jääneet käyttämättöminä syksylle.

Pipoja on ja tulee lähes päivittäin lisää.
Kivoja pikasurautuksia kankaan lopuista:)

Ja pihavaatteita, maalausvaatteita, pajavaatteita taitaa olla vuodesta 2002 asti,
pitäiskö järkyttää teitä ja pistää näytille???

Pääsiäisenä minä ja lastenvaatefriikki tyttäreni unelmoitiin jo LASTENMESSUISTA!
Mitähän ihanuuksia/pakko saada juttuja sieltä löytyykään!!!
Ja pikku jätkät odottavat innolla junamatkaa sinne:
metsäläisille verrattavissa Linnanmäki huristeluihin Helsinkiläisillä:)

Ps. Mahatauti on saavuttanut Aapon.
Soitin just miehelle, että jospa pitäis mulle "pikakaivurikurssin", niin voisin mennä seuraavana p..skapäivänä kaivelemaan mökinpohjia piiiitkäksi päiväksi jos joku muu pesisi sitä peetä mun puolesta kolme kertaa tunnissa;D

2 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja! Tuo rubber rain fleecellä on alkanut houkuttaa, varmasti sellainen olisi aika hyvä päiväkodissa... Ja nyt kun mainitsit Lapsimessuista, aloin miettiä pitäisikö siellä käydä ekaa kertaa...? :)

    VastaaPoista
  2. Rubberi on kyllä ehdoton näillä keleillä ja helppo puhdistaa!

    Lapsimessut (junamatkoineen:)) on kiva "kevätretki":)
    Joskus on niin kiva nähdä kaikki vaatteet ja kankaat livenä, hiplata sydämen pohjasta kaikkia ihania uutuuksia, nähdä ihmisiä ja nauttia tungoksesta:)

    VastaaPoista

Rakastan kommenttejasi - kiitos!