TERVETULOA

Maalais näkökulmaa kaupunkilaisten sekaan. Poikkeaako elämämme niin radikaalisti kaupunkien sykkeestä?
Lapsiperheen elämää parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mitähän sitä tänään söis? Mitähän pukis päälleen?
Elämän suuria perus kysymyksiä - tosissaan pilke silmäkulmassa.
Ilonpisaroita, huolen häiviä, suuria saavutuksia, hienoisia riman alituksia ; arkea , sitä parasta itteään.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Dinosaurus

Alestalosta nappasin mukaani 2 metriä ihanaa dino trikoota;
(tätä samaa kangasta on myös Kangas- Mallalla)
ihana laadukkaan oloinen trikoo!

Kuva on kyllä surkea; väri raikkaampi luonnossa ja resori on samanvärinen kun turkoosi kankaassakin...

Äsken surautin Aapolle ja Niilolle paidat.
Otin kahden metrin palan siinä uskossa, että teen Nooallekkin,
mutta oman arvonsa tunteva kuusi vuotias ei noin lapsellista kangasta vaatteisiinsa hyväksy...
 
Keskiviikko ilta menikin taas sairaalassa.
Senni on kärsinyt migreenistä kymmenvuotiaasta asti.
Keskiviikkona alkanut kohtaus ei helpottanut lääkityksestä huolimatta ollenkaan,
joten oli lähdettävä päivystykseen.
Parin tunnin kipulääketiputus alkoi tepsiä ja viiden tunnin tiputuksen jälkeen päästiin lähtemään kotiin.

Sennillä on paras mahdollinen lääkitys migreeniin,
mutta jostain syystä viime kevään jälkeen kohtaukset ovat tulleet aina vaan rankemmiksi ja alkavat ilman auroja.
Päksin lääkäri suositteli akupunktiota ja nyt neidillä onkin tiistai aamuna aika lääkärille,
joka sitä antaa. 
Toivotaan,
että helpottaa!
 
Onko teillä kenelläkään migreeniä tai jopa hyviä itsehoito vinkkejä moisen hoitoon?

Huomenna meiltä löytyykin yksi päivänsankari♥

4 kommenttia:

  1. Migreeni on kyllä kurjista kurjin vaiva, etenkin, jos se tulee noin rajuina kohtauksina.

    Mä kuulun migreenisukuun, meillä on kaikilla jonkinmoisena oireilua. Osalla kohtaukset vievät tiputukseen sairaalaan, osa, kuten minä, selviävät ihan särkylääkecocktaililla, kylmillä pyyhkeillä ja unella (siloin kun särky ei estä nukkumista)

    Siskon appiukko joskus vinkkasi, että silloin, kun kipulääkeitä ei juuri ollut, migreeniä hoidettiin laittamalla kylmä kääre niskaan. Siskoni sanoi, että kyllä se yllättävän paljon hellittää pahinta kärkeä kivulta. Kannattaa ainakin kokeilla. Ja akupunktio on varmaan tosi hyvä ajatus, siitä olen kullut monen saaneen apua pahoihinkin oireisiin.

    VastaaPoista
  2. Kivat paidat! :)
    Migreenistä ei omaa kokemusta ole, todella kurja vaiva kuulemma! Toivottavasti jokin ehkäisevä tai edes helpottava keino löytyisi!

    VastaaPoista
  3. Minulla on ,lapsesta saakka....tutkittu mut siitä lapsena läpikotaisin lastenklinikalla...epäiltiin ekaks aivosyöpää...sit kun kaikki varjoaine kuvaukset ja muut tutkimukset puhtaita ja ok niin sain migreeni diagnoosin kymmenvuotiaana...ja akupunktio auttoi pahimpiin kohtausvaiheisiin...clotamia söin pikkulikasta asti....nyt enää ollut raskausaikana kovia kohtauksia...mulla laukaisee sen kevät aurinko ja hajuvedet...muutoin oon nyt saanut olla rauhassa kohtauksilta ja kivan tovin...kop kop....

    Ihanat dinopuserot...ja kaikki nuo sun muutkin ompeleet....

    VastaaPoista
  4. Toi silmien kirkkaalta auringonpaisteela suojaaminen on muuten hyvä migreeninehkäisykeino. Mä en keväisin mene aurinkoisina päivinä ulos enkä etenkään autoon ilman aurinkolaseja. Unohtaminen kostautuu varmuudella.

    VastaaPoista

Rakastan kommenttejasi - kiitos!