TERVETULOA

Maalais näkökulmaa kaupunkilaisten sekaan. Poikkeaako elämämme niin radikaalisti kaupunkien sykkeestä?
Lapsiperheen elämää parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mitähän sitä tänään söis? Mitähän pukis päälleen?
Elämän suuria perus kysymyksiä - tosissaan pilke silmäkulmassa.
Ilonpisaroita, huolen häiviä, suuria saavutuksia, hienoisia riman alituksia ; arkea , sitä parasta itteään.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulu ohitse

Joulu on ohitettu, 
ei siis virallisesti, mutta mun päässäni.
Kärsin aina siitä etten ole mikään "jouluihminen",
tänä vuonna fiilikseen oli jo säidenkin vuoksi vaikea asennoitua,
mutta kyllä se siitä sujui.
Mun äiti ja miehensä lähti tänään kotia,
Tessan poppoo jatkaa vielä vierailuaan.
Pidettiin aatto ja Joulupäivä lomaa, mutta Tapanina palattiin jo ruotuun eli puuhasteltiin raksalla.
Eilen olikin rankka repäisy;)
Vietettiin tyttöjen kanssa laatuaikaa aleshoppailulla,
joskin saalis jäi (onneksi) melko laimeaksi.
Saatiin kipeät jalat ja päänsärky:D

Maanantaina mun hevonen palaa kotiin viiden vuoden maailmalla olon jälkeen.
Jännä nähdä miten on tamma muuttunut, kun on ollut työkäytössä pari vuotta kenttää kiertämässä.
Syksyn aika näyttänyt huonompia puoliaan, ehkä kyllästyttyään hommaansa.
No, tamma palaa kotiin ja katotaan miten homma alkaa sujua vaiko alkaako edes enään sujua?
Se on oikeestaan työllisyys asteella ihan sama onko niitä elukoita se kohta noin 170 vai 171.

Pari asiaa aiheuttaa pientä päänsärkyä-
mutta eikös ne haasteet olekkin yksi elämän kantava voima?
Joistain asioista ei vaan voi pitää ja joistakin asioista saa/pitää olla erimieltä.

Asiasta lastenvarusteluun.
Saatiin joulupukilta HM;n lahjakortteja ja löysinkin kaikille pikkujätkille kohteen mihin lahjukset suuntaan.
Oon aina hehkuttanut kyseisen kaupan ulkovaatteitten puolesta ja luulen ettei nämäkään tuota pettymystä:)

Nooalle toi keskimmäinen ja Aapolle ja Niilolle (ehkä, koska eivät oikeesti tarvii)
noi pikku kuvan takit.
Ihania,
mitäs tykkäätte?
http://lp.hm.com/hmprod?set=key[source],value[/model/2013/2AV%200192028%20001%2011%204158.jpg]&set=key[rotate],value[]&set=key[width],value[]&set=key[height],value[]&set=key[x],value[]&set=key[y],value[]&set=key[type],value[STILL_LIFE_FRONT]&hmver=3&call=url[file:/product/large]
Ps.Imuri ja pyykkikone kutsuu, loppuukohan tää kura koko talvena????
   

2 kommenttia:

  1. hienot takit! tuo oranssi täytyy tsekata... tsempit sinne, toiv. päänsärynaiheet helppaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköiset nuo takit ovat! Nyt saa kyllä vaatetta olla enemmältikin, kun vähintään yksi päällivaatekerta on aina kuivumassa jonkun asteisen pesun jäljiltä.

    VastaaPoista

Rakastan kommenttejasi - kiitos!