TERVETULOA

Maalais näkökulmaa kaupunkilaisten sekaan. Poikkeaako elämämme niin radikaalisti kaupunkien sykkeestä?
Lapsiperheen elämää parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mitähän sitä tänään söis? Mitähän pukis päälleen?
Elämän suuria perus kysymyksiä - tosissaan pilke silmäkulmassa.
Ilonpisaroita, huolen häiviä, suuria saavutuksia, hienoisia riman alituksia ; arkea , sitä parasta itteään.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

a BEAUTIFUL body

Tähän haasteeseen oli pakko tarttua.
Minä 43v, kahdeksan lapsen äiti, kaksi lasten lasta.
171cm ja 72kg.

Äsken pikaisesti napattu kuva.
Minua raskaudet ovat kohdelleet hellästi.
Ei raskausarpia, ei suonikohjuja, ei roikkuvaa vatsanahkaa,
suurentunutta kengännumeroa, levinnyttä lantiota.
En voi syyttää äitiyttäni vartalostani.
Raskausajat ovat aina olleet elämäni parasta aikaa.
Rakastan hyvää ruokaa ja herkkuja,
vartaloni suorastaan himoitsee niitä.
virheet kehossani ovat itseaiheutettuja.

Nuorena (ja vieläkin usein) tunsin (tunnen) itseni isommaksi ja lihavemmaksi kun muut naiset.
Tuntuu, että vartalossani on eri osia joita voisi korjailla,
esim. pelastusrenkaasta voisi vähän tiputella ruipeloihin jalkoihini...
Ennen Aapon syntymää laihdutin kymmenen kiloa ja olin muuten TOSI tyytyväinen itseeni,
raskaus ei tuonut kiloja takaisin,
syöminen toi.

Vasta nyt yli 4kymppisenä olen opetellut hyväksymään omia puutteitani,
opetellut pukeutumaan muuhun kun mustaan,
opetellut korostamaan sitä mitä ei voi peittää.
On vieläkin liian paljon päiviä,
että inhoan puutteitani (ylimääräisyyksiäni)ja peilikuvaani,
valitan liikaa...
kaikkea ei voi muuttaa,
kuten vääristynyttä omaakuvaa,
sen kanssa pitää opetella elämään.

Löysyys vatsaassa ja lantiossa häiritsee,
mutta minä olen TERVE ja ONNELLINEN.
Ei loppujen lopuksi ole tärkeää onko ylipainoinen vai alipainoinen-
kunhan löytä sen tasapainon.

8 kommenttia:

  1. Hyvältä näytät!

    Mulla menee samoin, raskaudet olleet armollisia ja herkuttelemalla kroppa muokattu.

    VastaaPoista
  2. No sinulla todellakin ovat vuodet olleet armollisia ja etenkin raskaudet. Paremmalta näytät kuin suuri osa selvästi nuoremmista (ja vähemmän lapsia kantaneista). :)

    VastaaPoista
  3. Kuva vääristää vaiko omakuva? Omissa silmissä ikä näkyy ja painokin näyttää kaksinkertaiselta, mutta näillä mennään:) Kiitos tytöt:)

    VastaaPoista
  4. Oot kyllä upeasti säilyny monesta raskaudesta huolimatta! Vau

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Rakastan kommenttejasi - kiitos!